Juhannustauko on käsillä ja lukkarit ovat esittäneet tarpeeksi taitojaan, jotta rankingia voidaan ajaa esiin. Tässä artikkelissa nostetaan esiin naisten Superpesiksen lukkariranking ja pohditaan pelaajakohtaisesti lautasten kuningattarien asioita.
Uusi tulokas rankingykkösenä – yleinen taso vahva
Naisten Superpesiksessä on lukkaroinnin taso ottanut samaan tapaan nostetta kuin miestenkin puolella. Käytännössä voidaankin sanoa, että yhdessäkään joukkueessa ei ole naisten Superpesiksessä erityisen heikkoa ykköslukkaria. Viime vuosina hassutteluihinkin asti noussut kori-termi otetaan tässäkin artikkelissa käyttöön ja jaotellaan lukkarit pelaamisen tasoiltaan ykköskoriin, kakkoskoriin ja kuuluisaan kolmoskoriin, johon joutuneet voivat ammentaa rankingstatuksestaan voimaa loppukauteen. Lukkarirankingin kärkeen meidän papereissamme on noussut uusi nimi, Rauman Feran Ilona Hakoniemi.
Ilona Hakoniemi, Rauman Fera, kori 1
Valta on vaihtunut lukkarirankingissa, sillä Rauman Feran Ilona Hakoniemi on vallannut keulapaikan itselleen – joskin äärimmäisen niukalla erolla. Hakoniemi on nuoresta iästään huolimatta ollut Feralle tärkeä tekijä jo aikaisempinakin vuosina ja viime kauden puolella 19-vuotias Laitilan Jyskeen kasvatti pääsi jo ykköskoriin. Tällä kaudella tekeminen on entisestään parantunut ja Hakoniemen ulkopelitaidot ovatkin yksittäisistä syistä merkittävin Rauman loistavalle alkukaudelle.
Hakoniemi on äärimmäisen loistava tolppalukkari. Korkea syöttö pysyy lautasella todella suurella prosentilla ja nollatilanteen purkaminen onkin Feraa vastaan vaikeaa. Hakoniemi ei kuitenkaan ole pelkästään tolpallaan mainetta niittävä pelaaja, vaan lisäksi myös peliäly on eliittiä. Myös muut lukkaroinnin ominaisuudet ovat kunnossa ja jatkuvaa kehitystä voidaan kaiken lisäksi odottaa jatkossakin. Hakoniemellä on kaikki mahdollisuudet kasvaa naisten pesäpallon pitkäaikaiseksi lautasen kuningattareksi.
Mari Mantsinen, Jyväskylän Kirittäret, kori 1
Mari Mantsinen on ollut vuosia mielestämme naisten Superpesiksen paras lukkari, kun kauden jälkeen jälkianalyysi on toteutettu. Tälläkin kaudella kaikki mahdollisuudet tuohon titteliin on Marilla olemassa. Mantsinen on Jyväskylän joukkueen selvästi tärkein yksilö ulkopelin osalta. Hän käytännössä antaa joukkueelleen mahdollisuuden voittaa ottelun kuin ottelun. Mantsisella on vaikeasti luettava perussyöttö, sekä lisäksi taktinen kyvykkyys on poikkeavalla tasolla. Yksittäisiä selkeitä heikkouksia Mantsisella ei ole. Tänä vuonna Mantsisen vaste Kirittärien menestykselle vain korostuu, kun joukkue oleellisesti heikentyi myös ulkopelin osalta muutaman profiilipelaajan lähdön seurauksena.
Anni Heikkilä, Lapuan Virkiä, kori 2
Lapua on tällä kaudella aivan varteen otettava mestarikandidaatti ja yksi selkeä tekijä tälle olettamalle on se, että lukkari Anni Heikkilä on kehittynyt jatkuvasti Virkiään siirtymisensä jälkeen. Heikkilä on siitäkin mielenkiintoinen tapaus, että edelleenkin napsu kiristämisen varaa on olemassa. Tolppasyöttö on hyvä ja nollatilanteessa Heikkilä on syötönkorkeuksien säätelyjen kautta muutenkin vahva tekijä. Lisäksi pelirohkeus on jonkin verran kasvanut eikä Annillakaan ole sen suurempia heikkouksia tekemisessään. Vielä ehkäpä askeleen verran röyhkeämpään suuntaan tekemistä voitaisiin ottaa.
Veera Toikka, Joensuun Maila, kori 2
Joensuun Mailan naisten joukkue saa onnitella itseään Veera Toikan iskemisestä viime kaudella ykköslukkariksi. Toikka on melko lailla puskista noussut nopeaan tahtiin Superpesiksessä ylemmän kastin lautasen velhottareksi. Toikka omaa mainion pelikäsityksen sekä -rohkeuden. Lisäksi hän pystyy myös lukkareille äärimmäiseen tärkeään tempopelaamiseen. Käsikään ei huono ole. Toikasta voi hyvinkin kasvaa ykköskorin lukkari lähivuosina. Pelivuosia on 21-vuotiaalla Veeralla halutessaan todella paljon jäljellä ja mestaruudet tätä naista saattavat hyvinkin uralla kutsua.
Johanna Karjanlahti, Seinäjoen Maila-Jussit, kori 2
Seinäjoen Maila-Jussit peluuttaa lukkareitaan mielenkiintoisesti, sillä Johanna Karjanlahti ja Tea Santahuhta ovat jakaneet vastuun alkukaudella. Kilpailutilanne tuo tietyllä tapaa etua sen suhteen, että lukkarit kirittävät toisiaan ajattaen treenimotivaation ainakin kohdalleen. Todennäköisesti ykköslukkari on kuitenkin sementoitava heinäkuussa, sillä kokonaisvaltaisesti ulkopelin osalta kaiken järjen mukaan on edukkaampaa peluuttaa tiettyä ykköslukkaria. Tämä tuo rauhaa ja rutiinitason nousua ulkopeliin, ainakin teoriassa.
Hyvää on se, että Karjanlahti ja Santahuhta kuuluisivat molemmat ns. kakkoskoriin, eli Jussittarien pelivoima ei hirmuisesti muutu lukkarivalinnan myötä. Papereissamme Karjanlahti on kuitenkin edelleen napsun edellä. Karjanlahden kohdalla puhutaan kokonaisvaltaisesti hyvästä lukkarista, eikä selkeitä heikkouksia ole. Kehitystä voi kuitenkin edelleen tapahtua. Muistetaan, että Karjanlahtea povattiin jokunen vuosi sitten aivan eliittitason lukkariksi pesispiireissä.
Venla Tanhua, Manse PP, kori 2
Manse PP:n naiset ajautuivat viime kaudella lukkarikriisiin, kun Senni Sallinen kohtasi vaikeuksia lautasen hallinnassa. Jasmin Andreasen paikkasi sen minkä kykeni, mutta mestaruus jäi haaveeksi. Manse onnistuikin hankkimaan kovan tason lautasen leidin itselleen Vaasasta Venla Tanhuan muodossa.
Tanhua onkin jo nyt nostanut oleellisesti Manse PP:n lukkaroinnin tasoa ja huippumateriaalin omaavalle joukkueelle taktisesti oikein älykäs lukkari tuo tällä kaudella avaimet käteen mestaruuden suhteen. Alkukaudella ei Tanhuan osalta ole nähty sen tason säkenöintiä, mitä nähtiin viime kaudella Vaasassa, mutta nykytasollaankin hän on ollut merkittävästi Mansea vahvistava tekijä.
Minttu Vettenranta, Porin Pesäkarhut, kori 2
Pori kuuluu tälläkin kaudella mestarisuosikkien joukkoon, joten lukkaripelaamisenkin on oltava kunnossa. Minttu Vettenranta on urallaan ollut ykköskorissakin, eli puhutaan erittäin kyvykkäästä lautasen velhottaresta. Porilaisen pelirohkeus ei kuitenkaan ole alkukaudella ollut maksimaalisen kovaa, mikä on antanut vastustajille saumoja esimerkiksi hyviin lähtöihin muita yläkastilaisia enemmän. Porin ulkopeli kuitenkin on isossa kuvassa timanttista, mikä kertoo osaltaan myös Vettenrannan onnistumisista. Toki Porin kohdalla pitää aina muistaa tilastoja tulkittaessa se, että kotikenttä on ahtauden takia ulkopeliystävällinen, joka tekee up-tilastoista parempia kuin kuuluisi.
Venla Ronkainen, Kempeleen Kiri, kori 2
Kempeleen Kirin naisten ulkopelaaminen on ollut erittäin virhealtista alkukaudella, mutta lautasen ääreltä löytyy selkeä valopilkku Venla Ronkaisen muodossa. Hän on pelirohkea lukkari, jolla perusominaisuudet ovat kunnossa. Ronkainen on ollut useammasta ottelusta alkukaudella sivussa. Todennäköisesti poissaolot selittyvät loukkaantumisten takia, sillä tasoero muihin KeKin lukkareihin on merkittävä. Vasenkätinen nuori 18-vuotias lukkari on todennäköisesti tulevaisuudessa suurempien seurojenkin kiikarissa, mikäli KeKin naisilla ei selkeää profiilin muutosta lähivuosina tavoitteellisuuden osalta ole luvassa.
Essi Rytteri, Haminan Palloilijat, kori 2
Sarjanousija Haminan Palloilijat oli ennen kautta orastavan lukkarikriisin äärellä, mutta HP osoitti loistavaa siirtopolitiikkaa hankkimalla aiemmin urallaan Lappeenrannassa Superpesiksessä lupaavasti pelanneen Essi Rytterin kokoonpanoonsa. Välivuosi Superista ei ole Pesä Ysien kasvatti Rytterin tekemistä heikentänyt, vaan Essi dominoi lautasen äärellä entistä ehompana. Rytteri tuo mainion selkärangan Haminan muutenkin odotuksia laadukkaammalle ulkopelille. Kiistattomasti Rytteri kuuluu kakkoskoriin lukkarirankingissa.
Lotta Nummikari, Hyvinkään Tahko, kori 3
Lotta Nummikari on Porin Pesäkarhujen kasvatti, joka lähti hakemaan vastuuta Helsingin Roihuttarista 2021. Tuo kausi olikin Nummikarilta varsin mainio, mutta sen jälkeen askeleita ei ole otettu eteenpäin. Nummikarilla on hyvä paalu, mutta muissa ominaisuuksissa on vieläkin kasvun varaa. Nähtäväksi jää, kuinka loppukausi Hyvinkäällä tulee sujumaan. Tahkon Leidien ulkokenttä ei ole varsinaisesti myöskään auttanut Nummikarin tekemistä alkukaudella. Nuorella 20-vuotiaalla lukkarilla on yhä mahdollisuudet kasvaa ylemmän kastin lautasen haltijaksi, jos intohimoa löytyy.
Veera Tyynelä, Vaasan Mailattaret, kori 3
Vaasan Mailattaret joutuivat tälle kaudelle kovan paikan eteen, kun viime kaudella menestyksen selkärankana ollut Venla Tanhua menetettiin lautasen ääreltä Manseen. Tilalle hankittiin aiemmin Superpesistä Mynämäellä ja Pöytyällä pelannut Veera Tyynelä, joka ansaitsikin paikkansa kelpo urakehityksellään. Seinäjoen Maila-Jussien kasvatille alkukausi on Vaasassa ollut monivivahteinen. Ajoittain Tyynelä on iskenyt vahvoja esityksiä tiskiin, mutta myös heikkoja esityksiä on sattunut vastapainoksi. Vaasan pelivoima on muutoin ollut edukseen erottuvaa alakastilaisiin verraten, joten sinänsä Tyynelä saa syöttää vapautuneessa tilassa Mailattarien lavalla.
Emmi Hannuniemi, Helsingin Roihuttaret, kori 3
Helsingin Roihuttarien alkukausi on ollut todella synkkä ja Roihu painaa menemään nollakerhossa 12 pelatun ottelun jälkeen. Selkein syy menestyksen välttämiselle on ollut heikko sisäpelaaminen, joka sisältää virhealttiutta ja melko älyttömiä lyöntiratkaisuja. Ulkonakin on kuitenkin ehditty päästämään yli 100 juoksua. Räpylävirheet ovat tähän suurin syy, mutta lukkari Emmi Hannuniemikään ei ole pystynyt tarpeeksi joukkuettaan auttamaan. Hannuniemellä on hyvä ja varma korkea syöttö. Enemmän röyhkeyttä ja tempomuutoksia kuitenkin tarvitaan, jotta Roihulle saataisiin jostain kipinää liekkeihin.
Kiitokset artikkelin lukemisesta! Kannattaa myös tarkistaa meillä myynnissä olevat palvelut sivustoltamme: Pesisvihjeet.fi palvelut
Olli Koski / @KoskiOlli / Pesisvihjeet.fi
Kari Koskela / @kapej / Pesisvihjeet.fi