Ajatuksia viime viikon sijoitussuosituksista ja jälkipuintia. Ennätystason epäonniputki saatiin vihdoinkin poikki.
Viikolle apaattiset askelmerkit
Pesisviikot lähtevät liikkeelle tuttuun tapaan Supermaanantailla, eli vain yksi peli pelataan. Me lähestyimme Joensuun Mailan ja Lapuan Virkiän välistä naisten Superpesiksen ottelua Lapuan menestysten kautta, mutta huonolla menestyksellä. Lapua sortui poikkeaviin räpylävirheisiin ja kotiuttaminen sakkasi. Voitto meni ansaitusti Joensuulle. Etukäteen ajattelimme, että Joensuuta vastaan Lapua olisi syttynyt, kun monikamerapelistä puhutaan. Näin ei valitettavasti käynyt, vaan Virkiän paukut oli suunnattu selkeästi seuraavaan vieraspeliin Jyväskylään.
Tiistaina meitä ja asiakkaita vastustivat monet asiat. Tykkikohteena ollut matalalinjainen overi Vaasan mailattarien peliin ei napsunut, vaikka kolmisenkymmentä kolmostilannetta iskettiin tauluun. Lisäksi vastustamista koettiin Sotkamossa, jossa varamiehinen kotijoukkue onnistui kaatamaan KeKin supervuorossa oltuaan koko pelin altavastaajana. Alkuviikko sisälsi kuitenkin lopulta sen odotetun käännekohdan, jota pari viikkoa toivottiin. Peräti 18 kertaa putkeen suositusjoukkueemme onnistui häviämään pelin supervuorossa/kotiutuslyöntikilpailussa. Tämänkaltainen ränni vaatii jo aivan maksimitason huonoa tuuria on selvää, että elinaikanamme emme vastaavaa käytännössä enää pysty matemaattisesti kokemaan. Putken katkaisi Kiteen Pallo, joka voitti Manse PP:n supervuorossa.
Kurssi kääntyy ryminällä
Kun epäonninen supervuoroputki saatiin päätökseen, oli meillä asiakkaidemme kanssa aihetta iloon. Naisten Superpesiksestä tarjoiltiin liki nelosen lahjakerrointa Helsingin Roihuttarille, jonka saimme (onneksi) kiinni jo ennen jatkopalloja. Myös muutenkin tykiteltiin kovaa tulosta taululle parin päivän ajan. Lopullisen voittajan kirouskin onnistuttiin työntämään taka-alalle, kun Alajärvi kävi naaraamassa yli kasin kertoimella voiton Hyvinkäältä.
Viikonlopun aluksi megaperjantaina saatiin useita hienoja osumia, mutta hampaankoloonkin jäi meille asiakkaiden kanssa jämiä. Vaasa – Rauma kääntyi matalasta tilannemäärästä huolimatta runsasjuoksuiseksi suhteettoman korkeiden kotiutusprosenttien ansiosta. Tykkitason ristikakkoskohteena ollut Seinäjoen naisten joukkue puolestaan hävisi Porissa suoraan vahvan pelillisen epäonnen sävyttämänä. Hyvää oli se, että tykittelukohteena ollut lähes tuplamaxbetin todellisuudessa ansainnut Haminan naisten joukkue kaatoi kivuttomasti Tahkon leidit. Jostain syystä Hyvinkään joukkueita vastaan sijoittaminen tuntuu olevan vuosi toisensa edullista.
Viikonloppuna uusi kurssin kääntyminen
Lauantaina jouduttiin iskemään muutamaa isoa altavastaajaa naisten pesikseen, eikä niissä hyvä heilunut. Kempeleen Kiri oli todella heikko Raumaa vastaan ja lopulta tuo sijoitus kuuluikin kauden toistaiseksi heikoimpiimme, vaikka avausjakso tasan päättyikin. Helsingissä altavastaaja sen sijaan oli erittäin edukas veto, sillä Roihuttaret pelasivat täysin tasapäisesti Joensuuta vastaan. Mailan parempi kotiuttaminen riitti kuitenkin siihen, että jouduimme asiakkaidemme kanssa nuolemaan näppejämme. Ykköspesis oli kuitenkin tuoda päivästä positiivisen, mutta supervuorot eivät olleet puolellamme. Jyväskylän Lohi oli Kankaanpäätä edellä arviomme mukaisesti pelissä voittaen kolmostilanteet selkeästi. Niin vaan supervuoro kääntyi altavastaajalle kuitenkin. Ykköskopla puolestaan juotti karvasta kalkkia tykkikohteessa, kun Seinäjoen Maila-Jussit onnistuivat häviämään ottelun avausjakson voitosta huolimatta.
Sunnuntaina saatiin aikaiseksi mukavia onnistumisia. Jyväskylän Kirittäret miinustasoituksella ja kyseisen pelin over 10,5 osuivat ison edun kohteista. Samoin teki Hyvinkään naisten ja Joensuun naisten välisen ottelun underi. Tuossa pelissä kotiutuslyöntikilpailussa kuitenkin menetettiin suurtili, kun Tahkon leidit eivät peliä itselleen kääntäneet. Lisäksi Ykköspesiksen Kuopio – Jyväskylä ottelussa menetettiin mukava osuma pelin viimeiseen lyöntiin.
Yhteenveto viikosta
Tärkeintä oli se, että ahdistava 18 peräkkäisen supervuoroon menneen pelin surkutuurin putki meni poikki. Toiseksi tärkeintä oli se, että hurjissa eduissa olimme kiinni päivästä toiseen maanantaita lukuun ottamatta. Tällä tavalla jos päästäisiin etuihin kiinni sijoittamisessa aina, olisi elämästä mahdollisuus saada melko helppoa. Harmi vaan, että pesäpallokausi on lyhyt ja siksi sattumalle altis. Vielä on kuitenkin kesää jäljellä ja valoa kohti painetaan!
Olli Koski / @koskiolli / pesisvihjeet.fi
Kari Koskela / @kapej / pesisvihjeet.fi