Pesisvihjeiden viikkokatsaus 10-16.7 – kuinka monta klaavaa voi heittää putkeen?

Viime viikolla tilastoerikoisuutena oli se, että jokainen kymmenestä supervuoroon tai kotiutuslyöntikilpailuun päätyneestä pelistä kääntyi kertoimentarjoajan eduksi. Jatkuiko meillä yhtä huono tuuri, vai joko nähtiin normaalimpaa jakaumaa?

Ankea alkuviikko

Supermaanantaihin lähdimme iskemään altavastaajan kautta peliä, kun Vimpelin Veto isännöi Hyvinkään Tahkoa Saarikentällä. Avausjaksolla Tahko pysyikin hyvin ViVen perässä, mutta meille ei pallo riittävästi pomppinut, jotta jaksovoittoa oltaisiin päästy juhlimaan. Joka tapauksessa 5,5 juoksun tasoitusveto vaikutti sentään osuvaiselta, mutta toisella jaksolla Vimpeli teki vimpelit ja murskasi vastustajansa, joten luu jäi käteen eikä selittelyille jäänyt sijaa.

Tiistainakaan emme päässeet asiakkaidemme kanssa juhlimaan, sillä valtaosa suosituksistamme hävittiin. Päivän pääpeliksemme muodostui miesten Superpesiksen Seinäjoki – Manse, johon pääsimme pelaamaan sekä overia 12,5 linjalla että Seinäjoen lopullista voittoa jättikertoimella. Epäuskoa herätti se, että kolmisenkymmentä kolmostilannetta eivät riittäneet 12,5 juoksun ylitykseen, mutta Seinäjoki vaikutti sentään voittavan. Kunnes ei voittanutkaan. Kotiutuslyöntikilpailun kautta tappio tilille ja perättäisten supervuoro/kotiutuskilpailutappioiden jono kasvoi lukemaan 11.

Keskellä viikkoa keskimääräistä tekemistä

Keskiviikko-torstai-akselilla suositukset olivat vahvoja ja me asiakkaidemme kanssa olimme tilastollisesti katsoen liki jokaisessa suosituksessa oikealla puolella. Tuloksesta muodostui kuitenkin laimea, sillä hienoista osumista huolimatta pallo ei edelleenkään pomppinut kriittisissä tilanteissa. Simon Kiri lopullinen voittaja ei osunut, vaikka voitimme juoksut ja kolmostilanteet murskalla. Alavus oli myös huomattavasti arviotamme parempikin otto, mutta sielläkin kotiutuslyöntikilpailussa pallo pomppi väärään suuntaan. Peräkkäisten supervuoro/kotiutuskilpailutappioiden lukema kasvoi jo numeroon 14, kun Oulu hävisi Kankaanpäälle jatkopalloilla. Tässäkin olimme asiakkaidemme kanssa arviota paremmassa positiossa loppujen lopuksi. 

Loppuviikolla kaksi eri tarinaa

Perjantai ja lauantai olivat loistavia päiviä. Ensinnäkin plussaa niitettiin mukavasti ja toisekseen jälkianalyysin perusteella huonoja suosituksia ei ollut kuin muutamien yksikköjen verran. Jättilunastuksiin olivat eväät olemassa, mutta supervuorot eivät olleet ystäviä. Naisten puolella Lapua hävisi supervuorossa erittäin epäonnisesti pelin Jyväskylää vastaan, joka olisi pitänyt kairata omiin nimiin jo varsinaisilla jaksoilla. Hyvinkään naisten kohdalla olimme myös kiinni isossa osumassa ja kerrointa paremassa otossa, mutta jatkopallot eivät pomppineet myönteisesti. Maaginen perättäisten supervuoro/kotiutuskisahutien putki kasvoi lukemaan 16.

Sunnuntaina me jouduimme asiakkaiden kanssa kokemaan tappiota, kun päivän isoin ideamme Kitee ei onnistunut voittamaan Kouvolaa. Kitee menetti molempien jaksojen voitot viimeisessä vuoroparissa, joten isokertoiminen osuma oli tässäkin lähellä, tilastollisesti oltiin kerrointa paremmin hajulla, mutta ei kääntynyt.

Yhteenveto viikosta

Kokonaistulos jäi tältä viikolta hienoisesti miinukselle, mikä luonnollisesti on pettymyksen tunteita aiheuttava asia. Jälkianalyysin tuloksena voidaan sanoa, että olimme kuitenkin jälleen reilusti niskan päällä markkinaan nähden ja vaa’ankielen pelit kääntyivät poikkeuksetta buukkereiden eduksi. Tekeminen meillä on vahvalla tasolla ja asiakkaat nauttivat edelleen normaalia suuremmista eduista, kuten viime viikollakin. Jospa nyt ensi alkuun saataisiin supervuorojen 0/16 putki katki seuraavalla viikolla. Moni onkin kysynyt, voiko tuo olla edes sattumaa, jos kuusitoista klaavaa putkeen heittää kolikkoa? No, sen ainakin tiedämme, että sattumalla ja todennäköisyyksillä ei ole muistia. Aikaisempi kolikonheitto ei määritä seuraavan kolikonheiton tulosta. Ja tokikaan nämä kaikki kohteet eivät ole olleet kolikonheittotilanteita, mutta sen asian purkaminen vaatisi useamman artikkelin kirjoittamista. Eteenpäin, ja PELIÄ!

Uusia asiakkaita otamme nyt vastaan loppukuukauden paketilla hintaan 59 euroa.

Herkkua tarjolla tästä:

TILAA

Olli Koski / @koskiolli / pesisvihjeet.fi
Kari Koskela / @kapej / pesisvihjeet.fi