Käsitellään tässä blogitekstissä naisten Superpesiksen joukkueiden trendejä ytimekkäästi. Miksi minkäkin joukkueen trendi on nykyisenlainen? Entä mihin joukkueet mahdollisesti menevät. Meidän pesisvihjeiden analyytikkojen, Olli Kosken ja Kari Koskelan, näkemykset löydät tästä tekstistä. Joukkueet käydään läpi sarjataulukon järjestyksessä.
1. Manse PP Tampere
Mansen naiset olivat kauden alussa vaikeuksissa, mutta lopulta lyöntijärjestystä järkevöitettiin, mikä on vapauttanut sisäpelin. Pelaajamateriaaliltaan Manse on Superpesiksen paras ja sarjan kärkipaikka on ansaittu. Suurin syy positiiviseen trendiin on pelinjohtaja Antti Vihtkarin luoma uudistettu lyöntijärjestys, jossa pelaajien vahvuusalueet tulevat parhaiten esiin. Lisäksi ulkopelissä lukkari Venla Tanhua on nostanut itsensä takaisin ykköskoriin.
Tulevaisuus näyttää hyvältä, vaikka yhä esimerkiksi upeasti lyövä Siri Eskola jää turhan pieneen rooliin sisäpelissä. Ilman loukkaantumisia Manse PP:n pitäisi runkosarja nimiinsä kairata. Ohuella langalla tietyllä tapaa joukkue kuitenkin elää, sillä supermateriaalin takana potentiaalisia laatukorvaajia ei tahdo juurikaan löytyä.
2. Porin Pesäkarhut
Porin naiset ovat todella vakaasti suorittava joukkue, jolla ulkopeli on täyttä rautaa. Vaikka kotoinen Erku Areena antaakin ulkopelitilastoihin ilmaista hyvää, on myös vieraissa räpylävarmuus huikealla tasolla. Lukkari Minttu Vettenranta on nostanut tasoaan, mikä lupaa hyvää mestaruustaistoa ajatellen. Lisäksi pelinjohtaja Jarkko Pokelalla on käsissään mielenkiintoisia pohdittavia asioita, joiden kautta on mahdollista saada lisäetuakin kauden edetessä. Mansen ohella suurin mestarisuosikki Pori paperilla on. Vakauden takia trendi on neutraali ja tämä on positiivinen asia. Porilta saa sitä mitä tilaa.
Mikään ei viittaa Porin osalta perustason alenemaan, vaan todella vakaalla pohjalla peruspelaaminen satakuntalaisilla on. Murheenkryyninä on se, että kotiuttamisvoimaa löytyy lähinnä vain muutamalta numerolta pelaavalta pelaajalta. Yksi Pokelan pohdinnan kohde lieneekin se, voisiko huikeasti palloa lyövän Emilia Linnan siirtää lyöntipuolen jokeriksi ilman, että ulkopelin taso merkittävästi laskisi?
3. Lapuan Virkiä
Lapuan Virkiällä on olemassa kaikki mestarijoukkueen elementit, mutta myös kysymysmerkkejä. Tuloskunto on Pori-voiton myötä kelvollinen ja etenkin joukkueen juoksuvoima sekä vaihtolyöntipelaaminen on vahvalla tolalla. Sen sijaan kysymyksiäkin on herännyt viime aikoina. Ulkopelissä tärkeän roolin kopparipelaaminen on murheenkryyni ja siihen on löydettävä vakaus. Toinen iso huoli herää kotiuttamisen suhteen. Supertykki Janette Lepistö on ollut hyllyllä useita pelejä. On selvää, että Lepistön alkukausi on ollut heikko, mutta hänen lyöntiuhkansa on poikkeuslaatuisen kova ja huonostikin pelatessaan Janette olisi iso voimavara joukkueelleen. Lapuan onneksi Iina Lehtinen on jumalatarmoodissa mailan varressa.
Tulevaisuudessa kaikki on Virkiän osalta mahdollista. Joukkueen pitäisi löytää tekemiseensä balanssi ja ajaa rosteri pysyväksi. On selvää, että esimerkiksi Lepistön on kuuluu olla osa Lapuan rosteria, mikäli mestaruudesta aiotaan tapella. Käymistilassa Lapua hieman on ja siitä pitää päästä eroon.
4. Seinäjoen Maila-Jussit
Seinäjoki on tällä kaudella pystynyt murtautumaan tosissaan naisten Superpesiksen kärkikastiin, eli vahvaa onnistumista Jussittarien osalta on saatu todistella. Erona viime kauteen on ollut se, että niin sanottu tiikerinsilmä on loistanut pelaajien silmissä eri tavalla kuin aiemmin. Talenttiakin löytyy loistavasti. Ulkopeli on pitänyt pääosin odotuksia paremmin ja lyöjäpuolella löytyy Aino-Kaisa Mantere, joka on naisten Superpesiksen vaarallisin kotiuttaja. Joukkuehenki vaikuttaa lisäksi olevan upea.
Tulevaisuudessa on muutamia kysymysmerkkejä Jussittarien kohdalla. Mitali on ilman muuta realistinen tavoite, mutta ensinnäkin ykköslukkarin tontti olisi syytä sementoida, jotta saadaan joukkueen tekemiseen rauha kaikilta osin. Lisäksi vielä vaaditaan lisää onnistumisia nimenomaan kärkijoukkueita vastaan, jotta jänne saadaan kestäväksi. Tiistaina tästä saatiin näyttöä, kun Jyväskylä kaadettiin vieraissa, kun selkäranka ei missään vaiheessa katkennut.. Seinäjoki on joka tapauksessa musta hevonen jopa mestaruustaistoakin ajatellen.
5. Jyväskylän Kirittäret
Jyväskylälle monikaan ei povannut ennen kautta liikaa hyviä asioita, kun joukkue heikkeni paperilla merkittävästi. Jälleen kerran Kirittäret ovat kuitenkin osoittaneet todeksi sen, että loistavan valmennuksen ja tietynlaisen Kirittäret-magian kautta pelaajat kasvavat silmissä. Esimerkiksi käytännön debyyttikauttaan pelaava Viivi Partanen on noussut jo nyt mitat täyttäväksi superin yläkastin pelaajaksi sekä sisällä että ulkona. Lisäksi Tinja Töyrylän kotiuttamisen taitotaso on kasvanut oleellisesti. Muistetaan, että peruspohjaa voidaan rakentaa Eeva Mäki-Maukolan ja Mari Mantsisen ympärille, jotka ovat rooleissaan valtakunnan parhaita pelaajia.
On todennäköistä, että Jyväskylä tulee jatkamaan positiivista trendiään kauden mittaan. Pelaajat ovat silminnähden kehittyneet ja jatkumoa lienee luvassa ilman ihmeellisyyksiä. Lisäksi Hippoksen uusi pesäpallostadion tuo kotipeleihin jatkossa extralatausta ja Kirittäret tulee lisäksi stadionin erityisominaisuuksien ansiosta todennäköisesti nauttimaan normaalia suuremmasta kotiedustakin.
6. Vaasan Mailattaret
Vaasa on ollut naisten Superpesiksen mielenkiintoisimpia joukkueita alkukaudesta. Mailattaret ovat sarjataulukossa useamman pykälän parempia, kuin ennakoidusti oltaisiin voitu odottaa. On upea saavutus, että Vaasa on pystynyt pelaamaan tuloksellisesti jopa niukasti paremmin kuin alun perin kakkoskoriin ennakoidut Joensuu ja Rauma. Viime aikoina ei pelillisesti kuitenkaan Vaasa ole enää mennyt varsinaisesti eteenpäin. Vaasan menestys on perustunut hurjaan sisäpeliin, jossa ei ole ollut heikkouksia. Ulkopeli puolestaan on ollut todella virhealtista, mutta pelit on onnistuttu voittamaan lyömällä.
Vaikka Vaasa onkin ollut vahva positiivinen ilmentymä toistaiseksi naisten Superpesiksessä, trendi saattaa hyvinkin kääntyä negatiiviseksi nopeaan tahtiinkin. On vaikea uskoa, että kauden läpi sisäpelissä pystytään rallattelemaan, kun skouttaus helpottuu vastustajien toimesta. Lisäksi ulkopelissä ei löydy riittävää suoritusvarmuutta, jotta taistelu esimerkiksi välieräpaikasta olisi realistisen oloista.
7. Joensuun Maila
Joensuun Maila ei voi olla täysin tyytyväinen alkukauteensa, vaikka sinänsä pudotuspelipaikkaa voidaankin varmana pitää ilman totaalista romahdusta. Toisaalta taas melko lähellä pistetavoitetta kuitenkin ollaan ja siihen oltaisiin päästy jo pelkästään ilman jatkuvia henkilökohtaisia räpylävirheitä. JoMalla on tällä hetkellä meneillään pieni pelillinen suvantovaihe. Alakastin Hyvinkään ja Helsingin kanssa ollaan oltu turhan tiukoilla eikä Poria, Jyväskylää ja Mansea pystytty kunnolla haastamaan. Isompaan huoleen ei kuitenkaan ole aihetta, sarjasijoitus top 8:ssa on turvallinen.
JoMalla on rosterissaan useita valopilkkuja, joista kirkkaimpana tuikkii Itä-Länteenkin valittu kärki Johanna Pirskanen. Hän on valtakunnan kiistatonta eliittiä numerolla yksi. Myös kakkoset hihassa painava Noora Pasi on loistava ja ykköskärjen toimivuuden kautta Joensuu pystyykin menestystä takomaan. Rosteri ei ole pelitaidollisesti aivan tasapainoinen, mikä tuo haasteita, mutta tason pitäisi kauden mittaan tasaantua hitsautumisen myötä. JoMa on palikoidensa osalta aivan hyvässä jamassa ja trendi kääntyy loppukaudella todennäköisemmin ylöspäin. Paineettomasti joukkueen pitäisi pystyä pelaamaan, sillä piste-ero pudotuspelien ulkopuolella oleviin joukkueisiin on massiivinen.
8. Rauman Fera
Rauma avasi kauden upeasti ja kohina alkoi käymään Feran kohdalla jopa kärkiviisikon haastamisesta. Itseasiassa esimerkiksi kertoimentarjoajat arvioivat Feran paremmaksi kuin Seinäjoen Maila-Jussit, mikä oli melkoisen käsittämätöntä ylireagointia kohinaan. Nythän trendi Feralla on heikko, mihin ovat oleellisesti vaikuttaneet loukkaantumiset. Etenkin Miia Puolakan loukkaantuminen näkyy karseasti sekä sisällä että ulkona. Aurora Frantsilastakin olisi hyötyä enemmän pelikentällä kuin lasaretissa.
Vaikka Rauma ei pelillisesti ole enää häikäissyt, on joukkueella muutama kulmakivi olemassa, joiden ansiosta joukkue erottuu selvästi edukseen alakastista. Lukkari Ilona Hakoniemi taistelee tosissaan naisten Superpesiksen parhaan lukkarin tittelistä ja hän on ulkopelin tiiviyden tae. Lisäksi Jasmin Andreasenin voidaan sanoa olevan eliittitason yksilö sekä sisällä että ulkona. ”Jassu” on kehittynyt tällä kaudella entisestään. Mikäli Fera haluaa loppukaudella järkyttää suurempiaan, olisi sisäpeliin löydettävä jostain tehokkuutta tilanteiden tekemiseen ja Puolakka on saatava lisäksi pelikuntoon.
9. Haminan Palloilijat
Hamina tuli ryminällä täksi kaudeksi mukaan Superpesikseen. Anteeksi ei ole pyydelty ja ennen kaikkea päämäärätietoisesti ja älykkäästi on pelattu. Erinomaisesti tämän seuran taustahenkilöt ja valmennus ovat onnistuneet duunissaan ja pelaajat ovat kehittyneet. Hamina on toistaiseksi erottunut edukseen alakastilaisten keskuudessa eikä perinteisestä sarjanousijan alkukauden yllätysalttiudesta ole ollut kyse. Pelillisesti Hamina on kehittynyt myös kauden mittaan ja trendi on tällä hetkellä positiivinen.
Tavoitteena HP:lla on sarjapaikan uusiminen ja siihen joukkueen pitäisi yltää, ellei jotain shokeeraavaa sattumusten summaa tapahdu. Joukkue vaikuttaa lisäksi varsin vakaalta suorittajalta, mikä on loistava asia alakastilaisten keskuudessa.
10. Hyvinkään Tahko
Tahkon Leidien alkukausi oli todellista tervanjuontia kahdeksan peräkkäisen tappion myötä, mutta viime aikoina on otettu pelillisia askeleita eteenpäin ja itseä laadukkaampiakin joukkueita on pystytty jo jollain tasolla haastamaan, kuten Joensuussa nähtiin. Tärkeintä on kuitenkin se, että päävastustajia vastaan tulosta on tehty ja pohjasakasta on päästy pyristelemään hieman eteenpäin. Sarjapaikan uusimista kummempaa tavoitetta ei kuitenkaan enää voida edes ajatella.
Hyvinkää on ollut liian epätasapainoinen joukkue pärjätäkseen hyvin Superpesiksessä. Sisäpelissä joukkueella on Lotta Vahvelaisen tasoinen tähti joukkueessaan, mutta esimerkiksi kärjen toimivuus on ollut heikkoa. Ulkopelissäkin on vielä valtavasti kehitettävää. Todennäköisesti Tahkon Leidit kuitenkin sarjapaikkansa tulevat uusimaan.
11. Kempeleen Kiri
Aivan kauden alussa KeKi esitti kelpo otteita, mutta sitten ollaan menty alamäkeen ja lujaa. Pelinjohtoakin ollaan juuri vaihtamassa, mikä lienee hyvä ratkaisu suunnan muuttamiseksi. KeKi on selkeästi sarjan heikoin joukkue ulkopelissä ja tyypillistä joukkueelle on se, että kun ensimmäinen ulkopelivirhe koetaan, niitä tulee tuon jälkeen rännissä tukkukaupalla vastaan. Sisäpelin osaltahan Kempele puolestaan omaa hurjastikin potentiaalia. Nea Lotvonen, Emmi Särkioja ja Petra Nurro lyövät palloa laadukkaasti ja esimerkiksi Hanna Lammela ja Roosa Törmänen ovat mainioita rooleissaan. Trendi on surkea, mutta mahdollisuudet sen kääntämiseen ovat olemassa.
Uuden pelinjohtajan tärkein, ja liki ainoa, tehtävä on saattaa ulkopeliin jonkinlainen järjestys. Toistaiseksi ulkona puhtaat paperit saa vain laadukas lukkari Venla Ronkainen. Lisäksi sisäpelissä on viimeisiin ratkaisuihin keksittävä järkeviä ratkaisuja, jotka tuovat tilanteisiin jatkuvuutta. Ilman kautta ei ole pakko pelata. Näillä eväillä KeKi voi sarjapaikkansa säilyttää.
12. Helsingin Roihuttaret
Roihu on ollut käsittämättömässä kohmeessa alkukauden ja etenkin sisäpelin tehottomuus on hakenut tilastollisesti vertaistaan. Nyt viime aikoina trendi on kuitenkin ollut hieman nouseva, mikä osaltaan johtuu rosterimylläyksestä. Porista lainatut Sanni Huhtala ja Emilia Mattila voivat oleellisesti vahvistaa joukkuetta ja lisäksi lukkari Viivi Keränen on ollut lavalla parempi, kuin Roihuttarien ykköslukkariksi kaavailtu Emmi Hannuniemi. Roihu on saalistanut ainoat pisteensä, kun se kaatoi onnekkaasti vieraissa Kempeleen. Tuon jälkeen pelillisesti oltiin kuitenkin Joensuussa hyviä eikä pistepussin karttuminen olisi ollut iso vääryys. Samoin nyt tiistaina Raumaa vastaan piste oli otettavissa avausjaksolla..
Roihun pistesaldo on surkea, mutta tällä hetkellä positiivista värinää on hieman olemassa. Mikäli itseluottamusta ruokkivia pisteitä saadaan saalistettua nopeaan tahtiin jokunen lisää, on Helsingillä mahdollisuutensa toteuttaa tavoitteensa ja säilyä Superpesiksessä. Mentaalisesti eletään kuitenkin ohuella langalla.
Kiitokset artikkelin lukemisesta! Otamme mielellämme palautetta vastaan, ota twitterissä @pesisvihjeet seurantaan sekä jaa ajatuksiasi.
Kannattaa myös tarkistaa meillä myynnissä olevat palvelut sivustoltamme: Pesisvihjeet.fi palvelut
Heinäkuun pelisuositukset nyt myynnissä mukavaan, alennettuun hintaan 59e. Mukana MSU, NSU sekä MYP todennäköisyysarvioineen, ja panostussuosituksineen! Lisänä myös juoksumääräideat Monivetoa varten.
Olli Koski / @koskiolli / pesisvihjeet.fi
Kari Koskela / @kapej / pesisvihjeet.fi