Naisten Superpesistä on pelattu viitisen kierrosta. Käydään artikkelissa läpi Suomen suosituimman naisurheilusarjan tapahtumia joukkuekohtaisesti. Nostetaan esiin hyvät ja huonot asiat jokaisen joukkueen osalta.
Paljon tuttua, mutta myös muutosten tuulia
Naisten Superpesistä on pelattu nyt viitisen kierrosta, joten jokaisesta joukkueesta on saatu mukavanlainen ensipuraisu. Paljon on nähtävissä isossa kuvassa tuttuja asioita viime kausilta, mutta myös muutosten tuulia on havaittavissa positiivisella tavalla. Käydään tässä artikkelissa läpi asiat, jotka ovat pesisvihjeet.fi analyytikkojen aivonystyröitä erityisesti hivelleet. Edetään joukkueet läpi sarjataulukon näyttämän mukaisessa järjestyksessä.
Porin Pesäkarhut
Pori kuului yleisissä ennakkokaavailuissa suurimpiin mestarisuosikkeihin Manse PP:n ohella ja Satakunnassa asiat ovatkin hyvällä tolalla. Viidestä pelistään Pesäkarhut ovat voittaneet neljä, mikä oikeuttaa piikkipaikkaan. Täysin aukotonta tekemistä Porikaan ei vielä tarjoa ja muutamalla kriittisellä osa-alueella on parantamisen varaa. Joukkueella on kuitenkin olemassa myös supervahvuusalueita, joihin muut eivät pysty vastaamaan.
Positiiviset asiat: Älykästä pesäpalloa tarjotaan. Pelinjohtaja Jarkko Pokela on perinteisesti laadun tae naisten Superpesiksessä eivätkä taidot ole näköjään minnekään ruostuneet. Pj-rankingin ykköspaikkaan on saatu alkukesästä lisää näyttöjä. Sisäpeliä optimoidaan mainiosti ja ulkonakin osataan suhtautua vastustajien lyöntiratkaisuihin mainiosti. Parasta Pokelassa on se, että hän tuo persoonallaan/eläytymisellään sielukkuutta tekemiseen, mikä antaa pelaajille signaalia siitä, kuinka vahvasti pelissä tulee olla mukana. Porissa tekemisen meininki on osin tästäkin syystä poikkeuksellisen vahvaa.
Pelinsisäisistä huippuvahvuuksista on mainittava etenkin timantinkova ulkopeli. Räpylävirheitä ei paljoa tule. Sijoittumiset ovat kunnossa ja vaikuttaa myös siltä, että vastustajat ovat vahvasti skoutattuja. Lisäksi sisäpelissä Porilla eteneminen on loistavaa, jonka varaan menestystä voidaan laskea. Ykkös-kakkosvälin vaihtotilannepelaamisessa on myös olemassa peruslaatu, joka tulee vielä todennäköisesti alkukautta paremminkin näkyviin kauden edetessä. Yksittäisistä sisäpelionnistujista on pakko nostaa esiin vielä Tiia Peltonen, joka suorittaa loistavalla tasolla sekä kotiuttamista että kakkoskolmosvälin vaihtoja.
Negatiiviset asiat: Ennen kautta pohdittiin, kuinka paljon superjokeri Susanna Puiston lopettamispäätös tulee vaikuttamaan Porin tulivoimaan. Alkukauden perusteella vaste on ollut kyllä merkittävä. Peltonen ja Emilia Linna suorittavat kyllä numerolla roolinsa mainiosti, mutta lyöjäjokeri Pauliina Hariselle alkukausi on ollut hankala. On selvää, että Harisella on kykyjä kotiuttamisen puolella olemassa, mutta puristusta on havaittavissa. Paljon tilanteesta kertoo se, että Harinen ei mahtunut kärkipelissä Lapualla kotiutuslyöntikilpailun ensimmäisissä jatkopareissa kolmen kotiuttajan kastiin Porilla.
Koska Porin tavoitteena on luonnollisesti mestaruus, on negatiiviselta puolelta nostettava myös lukkaripelin pienet haasteet. Lautasella toistaiseksi hävitään muille eliittijoukkueille, mutta toki Minttu Vettenrannan kyvyt ovat hyvin tiedossa ja mikäli aurinkoinen poritar löytää kesän mittaan flown, ovat asiat kaiken ulkopelaamisen osalta todella vahvassa tikissä Porilla.
Jyväskylän Kirittäret
Kirittäret heikentyi paperilla oleellisesti tälle kaudelle, kun Emma Körkkö sekä Susanne Ojaniemi lopettivat ja Ella Korpela siirtyi Manseen. Vaikka tietyllä tapaa menetykset ovat näkyneet, on Jyväskylä pelannut onnistuneen alkukauden. Etenkin vierasvoitto Mansesta tuli taktisesti maailmanluokan esityksellä. Vaikka kausi on alkanut tuloksellisesti vahvasti, eivät Kirittäret kuulu kuumimpiin mestarisuosikkeihin – mikä voidaan nähdä jopa voimavaraksi. Urheilussa altavastaajan asetelma on useimmiten henkistä etua tuova tekijä.
Positiiviset asiat: Ulkopelaaminen on erittäin tiivistä ja kaikki lähtee lautaselta. Mari Mantsisen dominanssia on upea seurata. Mantsinen jatkaakin lukkarirankingin ykkösenä. Muutkin Jyväskylän vahvuudet löytyvät ulkopelaamisesta pääosin. Kirittärien polttolinja on loistelias ja aivan Superpesiksen eliittiä. Kapellimestarina linjassa häärii yksi kokonaisvaltaisesti parhaista pesäpalloilijoista, Eeva Mäki-Maukola.
Negatiiviset asiat: Kirittärissä on superyksilöiden poistumisten myötä rosterissa epätasaisuutta pelaajien peruspelitaitojen osalta. Tämä heijastuu lähinnä sisäpelaamiseen, jossa eletään osittain melko ohuella langalla. Samalla kuitenkin sisällä esimerkiksi erittäin varmaotteinen Laura Toikkanen jää pienelle roolille, mikä on osittain pakonkin sanelemaa. Kotiutusvoima on muihin kärkijoukkueisiin verrattuna Jyväskylällä heikko, mutta tätä on saatu kompensoitua Mattias Kitolan johtaman laatuvalmennuksen avulla.
Jyväskylän osalta myös suurmenestys on tällä kaudella mahdollista, vaikka nykyinen pelaajamateriaali ei olekaan esimerkiksi Porin tai Mansen tasolla. Joka kausi Kirittäristä on kuoriutunut kuitenkin hurjasti kehittyviä vastuunkantajia loistavan valmennuksen myötä. Jos näin käy nytkin, mestaruuden uusiminenkin on mahdollista.
Lapuan Virkiä
Lapuan Virkiä kuuluu tällä kaudella aivan potentiaalisiin mestarikandidaatteihin. Heti Porin ja Mansen taakse Virkiä perusrankingiimme ennen kautta asemoitui ja mestaruusvetoihin Lapuan isoja kertoimia suositeltiinkin asiakkaille. Alkukaudella Virkiä onkin ollut ihan kirpiä ja pelannut isossa kuvassa laadukasta pesäpalloa.
Positiiviset asiat: Lapualla on vahva tasapaino laadun osalta etenkin sisäpelin puolella. Joukkueesta löytyy rakettitason etenijöitä Kaisaleena Saukosta alkaen ja juoksuja pystytään takomaan maailman parhaan naiskotiuttajajokerin Janette Lepistön johdolla. Myös vaihtopelaamisessa on riittävää laatua. Käytännössä Lapuan sisäpelimateriaali antaa aihiot menestykseen.
Ulkopelin osalta nostetaan positiiviselle puolelle se, että lukkaripelaamisessa ei enää anneta tasoitusta. Anni Heikkilä on kehittynyt vuosi vuodelta ja tätä nykyä pituusominaisuuksillaankin kiusaa tekevä lavatar on ollut selkeää A-koria.
Negatiiviset asiat: Lapualla ulkopelin koheesio ei ole vielä mestaruuden edellyttämällä tasolla ja tiettyjä ongelmakohtia löytyy. Eniten silmiin pistävää on ollut kopparipelaamisen epävarmuus, mutta täysin puhtaita papereita ei polttolinjakaan saa. Joukkueen henki ei myöskään ole niin vahvaa kuin monilla vastustajilla ja peluutuksessakin on ongelmia. Näihin asioihin toki muutoksia voi tulla monellakin tavalla kauden mittaan.
Manse PP
Manse PP omaa äärettömän potentiaalin, sillä aivan todella kova pelaajamateriaali joukkueella on, etenkin sisäpeliä ajatellen. Samalla kuitenkin on sanottava, että todella ohuella langalla rosteri elää. Loukkaantumisiin ei ole varaa ilman olennaista tason alenemaa. Toistaiseksi alkukaudella on napattu odotetusti voittoja selkeästi heikommista joukkueista, mutta Kirittäret pystyi yllättämään Mansen naiset isossa pelissä taktisesti täysin housut kintuissa.
Positiiviset asiat: Lukkariongelmat on selätetty, kun Venla Tanhua saatiin napattua joukkueeseen. Ero viime kauteen on väkisinkin massiivinen lavalla, kun nyt syöttö pysyy lautasella. Lisäksi Tanhua tuo tietysti omalla taktisella osaamisellaan ja muilla hyvillä ominaisuuksillaan etua viime kauteen verraten. Yläkorin lukkari on kyseessä.
Etenemisvoima Mansella on sairasta luokkaa. Raketteja löytyy liukuhihnalta (mm. megahyvä Saaga-Angelia Raudasoja) ja vaihtotilannepelaamisen pitäisi olla todella helppoa tästä syystä. Kotiuttamisessakin on laatua Siri Eskolan johdolla, mutta toistaiseksi alkukaudella pelinjohto ei ole onnistunut täysin hyödyntämään Eskolaa.
Negatiiviset asiat: Kuten jo todettua, pelaajamateriaali on superhyvä, mutta ohut. Lasaretti pitää olla tyhjänä, jotta pelin taso ei laske. Lisäksi sisäisiä taitotasoeroja joukkueessa on muutaman heikomman lenkin johdosta olemassa. Nämä näkyvät lähinnä ulkopelissä, jossa polttolinjaa ei voida arvioida täysin eliittitasolle pääkiistakumppaneihin verraten.
Joensuun Maila
Joensuun Mailan sarjasijoitus on mukavasti viides, mutta pitkälti tuo kuitenkin selittyy sillä, että JoMa on pelannut eniten pelejä (6) naisten Superpesiksessä. Joensuun osalta asiat ovat kuitenkin aivan hyvin, vaikka kauden alun tappioiden jälkeen yleisiä soraääniä olikin kuultavissa. Odotetut voitot kahdesti Kempeleestä ja kerran Haminasta ovat kuitenkin tuoneet työrauhan Arttu Jurvakaisen johtamalle joukkueelle.
Positiiviset asiat: Joensuun Mailan osalta on selvää, että tästä kaudesta voidaan odottaa viime kautta parempaa menestystä ja ilman muuta pudotuspeleihin JoMan pitäisi päästä. Viime kaudella oli epäonnea ja kotiutustilanteissa sakkaamista. Tälle kaudelle JoMa hankki Superpesiksen aivan parhaimpiin kuuluvan kotiuttajajokerin, Maria Kaakisen, Kempeleestä ja samalla koko joukkueen pisteodottama otti oleellista nostetta kauden osalta. Kaakisen tasoisia lyöjiä ei yleensä mestarikandidaattijoukkueiden ulkopuolelta löydy.
Toinen selkeä vahvuus Joensuulla löytyy numeroista yksi ja kaksi. Johanna Pirskanen ja Noora Pasi ovat sen tason pelaajia, että tulevilla kausilla suurseurat todennäköisesti tulevat näitä mimmejä kosiskelemaan.
Negatiiviset asiat: Kokonaisvaltaisesti pelaamisen taso ei edellytä taisteluun esimerkiksi mitaleista, mutta pudotuspelipaikan pitäisi olla itsestään selvä asia. Viime kaudella joukkueella helpot virheet näyttelivät suurta roolia eikä peliä tulla saamaan tälläkään kaudella virheettömäksi. Siinä sen sijaan voidaan kehittyä, miten virheisiin reagoidaan. Yhden, kahden tai kolmen virheen ei tarvitse syödä koko mentaalipuolta. Tasoeroja joukkueen sisällä on ja ne näkyvät sekä ulkona että sisällä.
Rauman Fera
Rauma onnistui vahvistamaan rivejään ennen kauteen lähtöä ja mustan hevosen viittaa on joukkueen ylle soviteltu. Kovimmissa arvioissa Fera on arvioitu jopa top 5-joukkueeksi ja sitä tekee myöskin esimerkiksi vedonlyöntimarkkina. Kausi on alkanut varsin mainiosti. Kahta pistettä keskimäärin per peli Fera on itselleen naulannut.
Positiiviset asiat: Lukkari Ilona Hakoniemi on Superpesiksen parhaita lavattaria. Hänen tolppasyöttönsä on mielipuolisella tasolla. Korkeutta ja varmuutta löytyy. Hakoniemi tekee muun ulkokentän pelaamisen omalla osaamisellaan helpoksi ja ylivoimainen vahvuus Hakoniemi Feralle onkin. Toinen selkeä huippuyksilö on kärki Miia Puolakka, joka kulkee todella kovaa tällä hetkellä. Etenemistaitokin Puolakalla on kunnossa ja vahva sisävire heijastuu myös kopparin tontilla pelaamiseen.
Negatiiviset asiat: Raumalla on rosterissaan paljon kirjoittamattomia kortteja laatupelaajien vastapainoksi. Toistaiseksi Feran nuoret ja ”nimettömämmät” pelaajat ovat ulkopelissä suoriutuneet mainiosti Hakoniemen dominoidessa lavalla, mutta sisäpelissä on nihkeämpää. Rauma on ainakin alustavasti liikaa muutamien laatupelaajiensa varassa, joihin kuuluvat Hakoniemen ja Puolakan lisäksi monipuolinen Jasmin Andreasen ja kelpo kotiuttajat Henna Suominen ja Eveliina Kesti.
Seinäjoen Maila-Jussit
Seinäjoki on pyrkinyt haastamaan neljää suurta jo useamman vuoden ajan, mutta murtautuminen kärkinelikkoon ei ole onnistunut. Tälläkin kaudella tavoite on tuttu ja peliesityksetkin ovat olleet tuttuja. Ajoittain SMJ pystyy pelaamaan A-tason pesäpalloa, mutta nopeaan tahtiin taso ailahtelee alemmaksi. Seinäjoen kannalta on ikävä asia, että jaksojen välillä on pelissä taukoja. Ikinä ei voida varmaksi sanoa, millä jalalla kopista kentälle tullaan.
Positiiviset asiat: Jussittarilla on riveissään yksi Superpesiksen parhaista lyöjistä, eli Aino-Kaisa Mantere. Hänen hyödyntämisensä pitää olla sisäpelin prioriteetti, sillä aivan poikkeuslaatuisesta pelaajasta puhutaan. Tulitukeakin Mantereelle on tarjolla, kun kakkosviulua soittaa vahvasti lyövä Tiia Valtanen.
Negatiiviset asiat: Tiikerinsilmä vain tuikahtelee, mutta ei roihua. Jostain olisi tuo saatava polte pysyvästi päälle. Se on isoin ongelmakohta SMJ:n kohdalla. Aineksia joukkueessa menestyksen suhteen on periaatteessa vaikka mihin. Pelillisesti eniten vaikeuksia on tuottanut vaihtotilannepelaaminen sisällä, johon olisi löydettävissä pelillisesti helpompiakin ratkaisuja, kuin millä toistaiseksi on edetty.
Vaasan Mailattaret
Vaikka Vaasa menettikin tähtilukkarinsa Venla Tanhuan Manseen täksi kaudeksi ja sitä myötä hieman heikkeni, on Vaasa erottunut toistaiseksi edukseen muista alakastilaisista tälläkin kaudella. Tätä joukkuetta on mielenkiintoista seurata sen suhteen, mihin pelillinen taso lopulta tulee asettumaan. Ella Mäkelä ja Iina Valkeejärvi olivat hyviä hankintoja, joista ei vielä ole edes otettu kaikkea irti.
Positiiviset asiat: Kauden alkuun on saatu onnistumisia, mikä on tuonut työrauhaa joukkueelle. Tanhuan menetys ei ole tappanut joukkuetta pelillisesti, vaan Veera Tyynelä on isoihin saappaisiin onnistunut hyppäämään onnistuneesti. Positiivista Vaasalla on se, että joukkueessa ei ole rehdisti selkeitä heikkoja lenkkejä.
Negatiiviset asiat: Vaasan Mailattarilla ei ole rosterissaan sen tyyppisiä supertähtiä, jotka illasta toiseen huippuosaamisellaan toisivat joukkueelleen voimavaroja taistella ottelujen voitoista. Tämä voi ajattaa kesän aikana vaasalaiset suorittamaan ränneissä sekä puolesta että etenkin vastaan. Mailattaria mitataan toden teolla siinä vaiheessa kun pienimuotoista tappioputkea tullaan kokemaan ensimmäistä kertaa.
Haminan Palloilijat
Hamina toteutti tälle kaudelle sarjanousun, mikä takaa etenkin alkukaudesta yllätyspotentiaalia. On selvää, että uuden joukkueen vahvuuksien ja heikkouksien skouttaaminen on vaikeampaa vastustajille, kuin jos vastassa olisi tuttu joukkue. HP:n mainio viiden pisteen saalis selittyy sillä, että joukkue on kohdannut kellarikerrokseen kuuluvan Roihun kahdesti alkukaudella ja onnistunut nuo pelit voittamaan. Sarjapaikastaan HP taistelee ja alku on ollut lupaava.
Positiiviset asiat: HP onnistui nappaamaan jo aiemminkin urallaan Superpesiksessä laadukkaasti esiintyneen Essi Rytterin joukkueensa lukkariksi. Rytteri onkin kauden alussa jo osoittanut, että hän on lavalla laadukkaampi kuin pääkiistakumppanien syöttäjät. Rytterin lisäksi Haminan voimavarana on ainakin toistaiseksi joukkuehenki sekä Jussi Toikan masinoima pelinjohto, jonka avulla HP on saanut toistaiseksi peleissään etua puolelleen.
Negatiiviset asiat: Haminalla ei ole varsinaisia supertähtiä joukkueessaan, joten pelaajamateriaali itsessään ei ole sellainen, että kuuta taivaalta voitaisiin tavoitella. Mikäli pelillisesti joukkue ei jumahda paikalleen, voidaan sarjapaikka hyvinkin kuitenkin säilyttää. Räpyläpelaamisessa suoritusvarmuudessa kysymysmerkkejä on paljonkin eri puolilla kenttää eikä sisälläkään voida odottaa jatkuvia ihmetekoja tilanteiden rakentelun saralla.
Hyvinkään Tahko
Hyvinkää kuuluu alemman kastin joukkueisiin ja sarjapaikan säilyttämisen kuuluisi olla se ainoa tavoite Tahkon Leidien pelaajamateriaalilla. Toistaiseksi kauden saldona on yksi piste, joka saatiin kotona Vaasalta napattua vahvan avausjakson pelaamisen myötä. Hyvinkään on nykyrosterillaan vaikea kaataa top 7-tason joukkueita, joten keskinäiset pelit alakastissa nousevat arvoon arvaamattomaan.
Positiiviset asiat: Paperilla joukkueella pitäisi olla mailan varressa pientä etua moneen muuhuun alakastin joukkueeseen nähden. Lotta Vahvelainen, Lotta Nummikari ja Pinja Arbelius ovat kelpo lyöjiä, joiden toivotaan kasvavan tällä kaudella illasta toiseen vakaasti suorittaviksi pelaajiksi.
Negatiiviset asiat: Vaihtotilannepelaaminen mailan varressa ja etenemisvoiman jonkinmoinen puute tuovat haastetta siihen, että edellä mainittuja numerolla pelaavia lyöjänaisia päästäisiin hyödyntämään. Toistaiseksi Tahko ei ole saanut tilannetta tarpeeksi hyvin päälle eikä orastavasta lyöntivoimasta ole siksi saatu tehoja irti. Pelinjohdolla riittää pohdittavaa siihen, ketkä olisivat optimaaliset numeroilla 2 ja 3 pelaavat naiset.
Kempeleen Kiri
Viime kaudella Kempeleen Kirin naiset onnistuivat ajoittain kiusaamaan suurempiaan, mutta tällä kaudella on lähtökohtaisesti vaikeampaa. Tähän oletukseen on yksi selkeä selitys ja se on huippukotiuttaja Maria Kaakisen menettäminen Joensuuhun. KeKi on kuitenkin ainoan pisteensä tällä kaudella saalistanut kivikovalta Lapualta, joten mahdollisuuksia venymisiin on ajoittain edelleen olemassa.
Positiiviset asiat: Pelinjohtaja Jarkko Hattara vaikuttaa tunnistavan joukkueensa realiteetit ja peluuttaa altavastaajalle tyypillistä pesistä, jossa yllättävät ja kovapäiset ratkaisut nousevat ajoittain keskiöön. Mikäli vastustajat eivät ole hereillä, pystytään ajoittain siksikin yllättelemään. On KeKillä myös muutamia laatupelaajiakin nuoressa joukkueessaan. Etenkin Roosa Törmänen on tärkeä lenkki joukkueelleen.
Negatiiviset asiat: Kokemattomuus takaa ailahtelupotentiaalia ja esimerkiksi räpylävarmuus on usein kyseenalaisella tasolla. Lisäksi KeKin alkukautta on varjostanut se, että lukkaritilanne on ollut epävakaa. KeKi kaipaisi harmoniaa/tasapainoa, mutta miten se joukkueelle pystytään taikomaan? Lisäksi varmaotteisen kotiuttajan löytäminen Kaakisen siirron jälkeen on hankala pähkinä rikottavaksi.
Helsingin Roihuttaret
Roihu on artikkelin kirjoitusvaiheessa ainoa nollakerholainen naisten Superpesiksessä. Pahinta helsinkiläisten kannalta on se, että pistepussi on avaamatta, vaikka kahdesti on jo kohdattu päävastustajiin kuuluva sarjanousija Hamina. Roihu kaiken lisäksi ansaitsi molemmat HP:lle kärsimänsä tappiot. Jostain syystä Roihu ei ole ollut ollenkaan valmis tähän kauteen, vaan järkyttävä määrä toissijaisia virheitä on tuhonnut peliä. Merkki on ollut hukassa ja lyöntiratkaisut ovat olleet ajoittain käsittämättömiä.
Positiiviset asiat: Pelillisesti mitään positiivista sanottavaa ei ole, mutta paperilta voidaan vielä pientä hymynkaretta saada, jos unohdetaan se, mitä kentällä on nähty. Charlotta Höglund, Camilla Höglund ja Ella Reiman ovat hyviä pelinaisia.
Negatiiviset asiat: Pelinjohtaja Toni Ojalan pitäisi olla pestissään pätevä seppä, mutta jostain syystä kaikki on pelinjohdosta alkaen alkukaudella sakannut. Tasapainon palauttaminen on pitkälti vain pelinjohtajan toteutettavissa tämäntyyppisessä kaaostilanteessa. Vaikka Roihu pelaisi omaan tasoonsa nähden hyvin, ei muuta tavoitetta voi olla kuin sarjasopimuksen uusiminen. Joukkue on varsin hidas ja kotiutusvoimakin on kovin kevyttä. Eivät Roihuttaret kuitenkaan paperilla alakastista lähtökohtaisesti negatiivisesti erokseen erotu, joten parempia otteita lienee katastrofialkukauden jälkeen luvassa.
Kiitokset artikkelin lukemisesta! Kannattaa myös tarkistaa meillä myynnissä olevat palvelut sivustoltamme: https://pesisvihjeet.fi/palvelu/
Olli Koski /pesisvihjeet.fi
Seuraa meitä twitterissä: