Analyysi: MSU – joukkuekohtaiset alkukauden nostot

arrows, plus, minus-1668909.jpg

Miesten Superpesistä on pelattu noin seitsemän kierrosta, joten on hyvä aika pureskella tapahtumia. Otetaan tässä artikkelissa joukkuekohtaisesti nostoja sekä positiiviselta että negatiiviselta puolelta.

Yllättäjiä ja alisuorittajia – värikäs alkukausi meneillään

Miesten Superpesiksessä on todistettu todella mielenkiintoisia asioita heti alkukaudesta. Ison kuvan asetelmissakin on havaittavissa muutoksia, mikä tekee sarjalle oikein hyvää. Juuri mitään ei voida pitää enää MSU:ssa itsestään selvyytenä, paitsi sitä, että Sotkamon Jymyn kentästä ei pinnoja helpolla oteta. Pureudutaan seuraavaksi asioihin joukkuekohtaisesti. Edetään sarjataulukon näkymän mukaisessa järjestyksessä.

Sotkamon Jymy

Sotkamo vahvistui tälle kaudelle kahden kiteeläistaustaisen pelimiehen Elmeri Purmosen ja Hannes Pekkisen saavuttua Kainuuseen. Lisäksi äärimmäisen merkityksellistä oli pesäpallon emeritusprofessori Mikko Kuosmasen saapumien Jymyn pelinjohtajaksi. Käytännössä Sotkamo otti siis jo ennen kautta askeleita kohti mestaruustaiston ydintä ja alkukauden perusteella tuo tavoite on todellakin saavutettavissa.

SoJy hurmasi jo viime kaudella huippuluokan ulkopelillään ja pyromaanipelaaminen on jatkunut tällä kaudella entistä kovemmalla tasolla, mikä on jopa loogistakin. Jymy on edennyt alkukauden tappioitta ja sarjajohto on 17 pisteen saaliilla kiistaton sekä ansaittu.

Positiiviset asiat: Jymy on tällä hetkellä lähestulkoon täynnä pelkkää positiivista sanottavaa. Jo mainittu ulkopelin tiiviys on tietysti se silmiinpistävin asia. Heikkoja lenkkejä ei ole räpylässä laisinkaan ja kaiken lisäksi ulkopelin kapellimestarina häärivä lukkari Aapo Komulainen on uskomattoman kovassa vireessä. Komulaisen lautasen herruuden taso on niin vakuuttavalla tasolla, että läheskään joka kausi vastaavan tason suorittamista ei edes nähdä Superpesiksessä. Tässä vaiheessa voidaankin pohtia, kuinka hurja seppä Aaposta vielä lavalla kasvaakaan, kun muistetaan, että kyse on nuoresta pelaajasta.

Ulkopelaamisen lisäksi Sotkamo on sisäpelissä hyvinkin jalkava joukkue. Nopeita etenijöitä on todella paljon ja lisäksi pelaajistossa on paksusti etenemisälyä. Tämä on osaltaan myös Jymyn huippulaadukkaan valmennustiiminkin ansiota, kuten tietysti on myös ulkopelaamisen optimointi. Joukkueen valmennusta voidaan pitää poikkeavana vahvuutena.

Negatiiviset asiat: Sotkamon laadukkuuden puolesta paljon kertoo se, että negatiivisia asioita joutuu tässä vaiheessa toden teolla kaivamalla kaivamaan. Monet puhuvat kotiuttamisen heikkoudesta, mutta tosiasiassa Jymyn kotiuttaminen on prosentuaalisesti varsin vahvalla tasolla. Jos hiuksia haluaa halkoa, Jymy voisi luoda tilannetta jalkavoiman huomioon ottaen alkukautta paremmin ja rosterissa voisi olla yksi kovan luokan kotiuttaja enemmän. Mielestämme kuitenkin Jymyn satsaaminen jalkavuuteen on pitkässä juoksussa parempi asia kuin lyöjäpuolen pelaajiin nojaaminen.

Näkymät: Jymyllä on olemassa kaikki eväät mestaruuteen asti, jos mitään shokkitason loukkaantumisongelmia ei ilmene. Huomioitavaa on se, että Sotkamo hankki paluumuuttaja Jere Vikströmin riveihinsä ja hän tuo entistä enemmän jalkavuutta Jymyyn. Lisäksihän Vikström on huippukunnossaan aivan kärkipään tason vaihtaja, joten käytännössä Jeren hankkiminen oli sitä, mitä lääkäri olisi voinut määrätä, jos vaivoja olisi valiteltu.

Joensuun Maila

Joensuun Maila ei ole säästynyt alkukaudella kohuilta, mutta pelillisesti JoMalla ei vaikuta olevan enää mitään hätää, vaikka huippuetenijänä tunnettu Joni Rytkönen sivussa joukkueen toiminnasta onkin. Roolitukset vaikuttavat napsahtaneen mukavasti kohdilleen ja aihiot menestykseen ovat olemassa. Joensuu on sarjassa tällä hetkellä upeasti toisena, mutta yksi osatekijä tässä sijoituksessa on helponlainen sarjaohjelma. Joensuuhan kohtasi ensimmäistä kertaa ykköskorin vastustajan vasta nyt sunnuntaina 4.6, kun se voitti Kouvolan pystyyn kotikentällään.

Positiiviset asiat: Joensuun Mailan menestyksen kulmakivi löytyy lautaselta. Lukkari Ville Väliahoa olemme pitäneet jo vuosia eliittiin kuuluvana lautasen herrana ja tällä kaudella ”Vällärin” tekemisen taso on entisestään kohonnut. Todella ilkeää syöttöä vastustajan sisäpelaajille on jatkuvasti luvassa ja Väliaho onkin papereissamme Superpesiksen toiseksi paras lukkari. Väliahon talenttia tukee lisäksi jopa kautta aikojen paras etukenttäpelaaja Iiro Kuosa, joka polttaa hurjalla prosentilla hänen tontilleen tulevat pallot. Kuosan pelilliset otteet räpylässä ovat todellista taidetta, jota kelpaa nautiskellen katsella.

Sisäpelissä Joensuun vahvuutena on erinomainen ykköskeula. Konsta Kettunen ja Konsta Piironen ovat fyysisesti uransa parhaassa tikissä ja homma vaikuttaisi tällä haavaa myös toimivan mainiosti. Kriittisessä nro 3:n roolissa pelaava Henri Litmanen on myös tekijämies paikallaan.

Negatiiviset asiat: Joensuun Mailan kotiutusosasto on muihin kärkipään seuroihin verrattuna melko ohut, mikä voi koitua tärkeissä peleissä ongelmaksi. Lyöjäjokeri Juho Toivola on monipuolinen ja laadukas pelaaja, mutta tulitukea on saatava numerolta pelaavista pelaajista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että nelosena pelanneelle Elmeri Liedolle on saatava vuoroparista toiseen mahdollisuus kotiuttamiseen, ettei homma jää liian ohuelle. Jokeriosastolta Topi Kosonen ja Juho Hacklin ovat enemmänkin vaihtajaspesialisteja, kuin kotiuttajia.

Näkymä: Joensuun Mailalla pullat ovat hyvin uunissa ja mahdollista mitalipeleihin pääseminen on. Kärjen on kuitenkin vedettävä isoissa peleissä huipputasolla eikä kotiuttajapuolellekaan saa tulla liialti epäonnistumisia. Lanka on tietyllä tapaa ohut, mutta se on olemassa isoakin menestystä ajatellen.

Kempeleen Kiri

Kempeleen Kiri on alkukauden positiivisin yllättäjä, jos yleisiin ennakointeihin peilataan. KeKin hyvyys tosin ei täytenä yllätyksenä ole tullut seuralle itselleen eikä myöskään meille. Vaikka pesäpallo on joukkuelaji, on kyseessä myös laji, jossa superyksilön vaikutus koko joukkueen pelaamiseen on todella suuri. KeKin nosteen avain onkin Tuomas Jussilan hankkiminen Kempeleeseen. ”Tume” on polttolinjassa maagisen hyvä pelaaja, joka voi pelata suurta tonttia ja tuoda samalla poikkeavaa etua pelikavereilleen.

Positiiviset asiat: Kempeleen Kirissä on alkukauden perusteella hyvin paljon positiivisia ominaisuuksia. Kokonaisvaltaisesti ulkopelaaminen on ottanut Jussilan ansiosta harppauksia ylöspäin, mutta myös muita supertason pelimiehiä joukkueesta löytyy. Jussilan ohella Kempeleen kirkkain jalokivi on Antti Korhonen, joka esiintyy sekä sisällä että ulkona kevyesti Itä-Länsi-pelaajan tasolla. Korhosesta päästään sisäpelin isoon vahvuuteen, joka on se, että numeroilla 2-5 pelaa superkovia pelimiehiä. Jussila-Onni Määttä-Korhonen-Sami Haapakoski ovat laadun tae kriittisessä kohdassa palkkia. Jos joku edellä mainituista on huonossa lyönnissä, seuraavat kaverit paikkaavat laadukkaasti. Lisäksi kotiutusvoimaakin löytyy erinomaisesti, kun edellä mainittuihin nimiin lisätään Matti Korhonen ja Ossi Meriläinen.

Negatiiviset asiat: Kempeleen Kiri ei ole vielä kokonaisuudessaan täydellisen laadukas paketti ja muutamia kipupisteitä on olemassa. Esimerkiksi jalkanopeudessa on parantamisen varaa ja tärkeään numero ykkösen rooliin pitäisi saada vakaata ja varmaa suorittamista. Ulkopelin osalta kopparipelaamista pidettiin ennen kauden alkua kysymysmerkkinä. Juhani Ojala ja Perttu Olli ovat ylittäneet odotukset, mutta paperilla koppariosasto on toki edelleen kysymysmerkki, jos esimerkiksi mestaruudesta aiotaan taistella.

Näkymä: Kempeleen Kirin osalta kaikki on mahdollista. Joukkueen tavoitteena on mitalipelien pelaaminen, mihin voidaan tosissaan tähdätä jos avainpelaajat pysyvät terveinä. KeKi on tervetullut tuulahdus miesten Superpesiksen kärkipään taisteluun.

Vimpelin Veto

Viime kaudella ylivoimaista dominanssia osoittanut Vimpeli on tälläkin kaudella luonnollisesti suurimpia mestarikandidaatteja. Omalaatuista pesistä pelataan edelleen ja kyseessä on poikkeavan tulivoimainen joukkue. Alkukausi on ollut vahva, kuudesta pelistä on voitettu viisi. Selkeä tappio Kempeleessä tuli varamiehisenä, joten suureen hätään ei ole aihetta. Vireystilassa on ollut pientä ailahtelua ottelujen sisällä, mutta se kuuluu asiaan. Peruspalaset ovat edelleen mestaruuden arvoisella tasolla.

Positiiviset asiat: Vimpelillä tulivoima on absoluuttisen kovalla tasolla. Jukka-Pekka Vainionpää ja Janne Mäkelä muodostavat megatason jokerikaksikon, jolta voidaan illasta toiseen odottaa isoja kotiutusprosentteja tauluun. Ulkopelissäkään ei heikkoja lenkkejä ole, jos optimikokoonpanolla päästään pelaamaan. Severi Lassila on maamme parhaita ulkopelaajia ja hänen osaamisensa ympärille rakentuu paljon.

Negatiiviset asiat: Vimpeli on negatiivisten asioiden suhteen vastaavanlainen joukkue, kuin sarjakärkenä etenevä Sotkamo. Eli kaivamalla joudutaan kaivamaan negatiivisia asioita. Monien mielestä jalkanopeus joukkueella on kyseenalainen, mutta me emme tästä viitteitä ole saaneet omiin silmiimme. Alkukaudella numero 2 oli sisäpelissä selkeä ongelmakohta, mutta Mikko Kanalan kuntouduttua takaisin peleille, tuokin asia on nyt kunnossa.

Näkymät: Prosessi etenee ja mestaruuden uusiminen on ainoa tavoite. Tuohon tavoitteeseen on omalaatuisella ja räväkällä ViVellä täydet mahdollisuudet, vaikkakin tällä kaudella vastus on viime kautta kovempaa. 

Hyvinkään Tahko

Hyvinkää on silmämääräisesti mukavalla viidennellä sijalla sarjataulukossa, mutta tuo vääristää joukkueen tekemisen tasoa. Tahko on pelannut enemmän otteluita (8) kuin yksikään muu joukkue, joten suhteessa muihin pisteitä on liikaa. Hyvinkää on alkukaudella ollut poikkeavan paljon muutamien huippuyksilöidensä varassa, minkä on pitkässä juoksussa muututtava.

Positiiviset asiat: Hyvinkäältä löytyy yksi maamme parhaista numero ykkösistä, Teemu Nurmio. Mies painelee kentälle yli 80 %:n kärkkäriprosenteilla ja jalkakin liikkuu loistavasti. Optimaalinen piikki Tahkolla on. Muut poikkeavaa etua tuovat tekijät löytyvät jokeriosastolta. Kokenut Juha Korhonen on jäätävässä tikissä ja mies on pelastanut henkilökohtaisella osaamisellaan Tahkolle jo monta pistettä alkukauden aikana. Myös supertykki Juha Niemi on kotiutusosastolla iso voimavara joukkueelleen.

Negatiiviset asiat: Hyvinkää on melko isossa epätasapainossa tällä hetkellä. Muutamien superyksilöiden suoritukset kannattelevat joukkuetta. Ongelmia on sisällä vaihtopelaamisessa ja ulkonakin löytyy virhealttiutta, etenkin jos optimikokoonpanoa ei saada kentälle. Lisäksi silmiinpistävää on ollut se, että Hyvinkään kaaripelaaminen on ollut heikkoa. Vastustajien lukkarit ovat systemaattisesti syöneet etenkin vaihtotilanteissa Tahkoa rotan lailla. Joukkue ei vaikuta silmään erityisen yhtenäiseltä. Valmennustiimillä ja pelinjohdolla on isoa työnsarkaa, mitä ei välttämättä saada oikaistua ilman vaihtuvuutta.

Näkymät: Hyvinkäällä ei tällä hetkellä kannata liikaa unelmoida viime kauden tapaisesta hurmoksesta, mutta aikaa toki on kehityksen osalta. Se saattaa vaatia isoja liikkeitä tosin monellakin tapaa. Todennäköisesti Tahko tulee ailahtelemaan melko paljon kauden mittaan suoritustasonsa osalta.

Kouvolan Pallonlyöjät

Kouvola on ollut alkukaudella epäonninen ja saalistanut vähemmän pisteitä, kuin peliesitystensä osalta joukkue olisi ansainnut. Kauden alla koettiin suuri takaisku, kun lukkari Elias Pitkänen menetettiin loppukaudeksi lasarettiin. Aleksi Vainio on korvannut Pitkäsen odotuksiin nähden hyvin, mutta pitkässä juoksussa tilanne vaikuttaa kestämättömältä. KPL haluaa pelata mestaruudesta, se tässä tausta-ajatuksena on oltava. 

Positiiviset asiat: Ulkopelaaminen Kouvolalla on isossa kuvassa raudanlujaa. Tämä mahdollistuu pitkälti Valtteri Luoman ja Jasperi Luoman kyvykkyyksien kautta. Myöskään muualla ulkokentällä ei ole heikkouksia havaittavissa. Räpylävarmuus on vahvaa. Osatekijänä ulkopelin loistokkuuteen on valmennus, joka on Koplalla eliittiä pelinjohtaja Iiro Haimin johdolla. Sisäpelaamisesta erityisen positiivisen maininnan ansaitsee kärki Tommi Mäentausta, joka on vuodesta toiseen roolissaan valtakuntamme eliittiä.

Negatiiviset asiat: Kouvola on perusvarma suorittaja, jossa ei suuria heikkouksia ole. Mutta on muistettava, että KPL pelaa mestaruudesta, joten siinä vaiheessa on kysyttävä seuraavat kysymykset: kehittyykö Vainio lavalla kesän aikana mestaruustason lukkariksi? Onko nuori tulevaisuuden tähti Aapo Kinnunen valmis pelaamaan mestaruustason joukkueessa numerona kolme, kun kirkkaimpia mitaleja jaetaan?

Näkymät: Kouvola tulee runkosarjassa harjailemaan vahvan perustasonsa ansiosta mukavan sijoituksen itselleen. Mestaruuteen vaadittaisiin kuitenkin isoa venymistä tämän hetken rosterilla.

Manse PP, Tampere

Kenelläkään ei varmasti tule yllätyksenä se, että Manse PP on alkukaudella eniten kohuja aiheuttanut joukkue. Puhetta on riittänyt kentän ulkopuolisten asioiden osalta, mutta lisäksi myös odotettua huomattavasti heikommat peliesitykset ovat aiheuttaneet partojen pärinää. Manse PP:n tekeminen on kaukana vakaasta tällä hetkellä kaikin puolin.

Positiiviset asiat: Tässä kohdassa pitää miettiä kontekstia. Kun puhutaan mestaruudesta pelaavasta joukkueesta, erityisiä positiivisia asioita ei hirveän paljoa löydy, kun Mansen perustekemisen tasoa alkukaudella pohditaan. Yksi kruununjalokivi pelillisesti Kaupissa kuitenkin tuikkii. Hän on Perttu Ruuska, joka on lyöjäjokerina loistavassa tikissä. Esimerkiksi Kouvolaa vastaan hänen henkilökohtainen suorittamisensa tuotti Manselle voiton, vaikka tuo peli olisi muuten kuulunut hävitä. Positiivista on isossa kuvassa myös se, että Mansella on erittäin laadukas joukkue paperilla. Lisäksi avainpelaajat ovat kokeneita, joten kelkka voidaan pitkän kesän aikana aivan hyvin kääntää. Todennäköisesti syksyllä tämä joukkue onkin kovimmillaan.

Negatiiviset asiat: Joukkueen koheesio ei ole vakuuttanut, mikä on toki normaalia paskamyrskyjen keskellä. Silmiin on pistänyt myös se, että intohimotasot eivät ole useinkaan olleet tapissa. Mentaalipuolesta varmaan paljonkin asiat ovat lopulta kiinni. Ulkopelissä etenkin etukentän kolmion pelaamisen on parannuttava. Sisäpelissä kollektiivinen tason nostaminen on pakollista ja sen pitäisi automaattisestikin toki tapahtua kauden edetessä. Fyysisesti joukkue ei ole vielä optimitikissään, mikä tosin lienee laskelmoituakin.

Näkymä: Manselta voidaan odottaa periaatteessa mitä tahansa, mutta kokeneiden pelaajien voisi kuvitella vertyvän huipputasoonsa päin kesän edetessä. Runkosarjan menestys ei välttämättä tule huipputasolla olemaan, mutta pudotuspeleissä sitten Manse voi olla äärimmäisen hankalakin vastus. Rosteri tarvitsisi rauhan, mutta sitä eivät käynnissä olevat oikeusprosessit auta. Etenkään nyt, kun joukkueen kapteenistoa on nostettu mediassa esiin asian tiimoilta.

Koskenkorvan Urheilijat

Kossu avasi kautensa huolta herättävän heikoilla esityksillä, mutta tärkeistä peleistä päävastustajia vastaan on onnistuttu saamaan onnistumisia aikaan. Kuusi pistettä kuuteen peliin on varsin mukiinmenevä saldo, etenkin kun huomioidaan se, kuinka hankalalta tekeminen on ajoittain näyttänyt. Juuri tällä hetkellä Koskenkorvalla on rauha toteuttamisessa, mutta asiat voivat nopeasti muuttua tasaisessa alakastissa.

Positiiviset asiat: Koskenkorvan vahvuuksiksi ovat nousseet jopa perinteiseenkin tyyliin tulivoimaan viittaavat asiat. Etenkin Petteri Kortelaisen maaginen alkukauden vire on ollut upea asia. Muistetaan, että lyöjäjokeriosasto on muutenkin Kossulla vahva, kun Kortelaisen lisäksi rosterissa on erittäin kovalyöntinen Marko Pelkonen.

Negatiiviset asiat: Koskenkorvan akilleen kantapää löytyy myöskin sisäpelaamisesta. Jotta laadukasta lyöjäjokerikaksikkoa voitaisiin käyttää eduksi, tarvittaisiin tilannetta päälle. Se on kuitenkin vaikeaa, koska etenemisvoimaltaan Kossu on sarjan heikoimpia. Poikkeavan hyvin kulkevia pelaajia joukkueessa ei nimittäin käytännössä ole. Kentän ulkopuolinen negatiivinen asia on se, että yleisöä Korvalla tuntuu käyvän edelleen todella vähän. Tämä asia ei pienen seuran osalta ole kestävällä tasolla.

Näkymä: Koskenkorvalla ei voida liikaa iloita, jos näkymiä mietitään useamman vuoden päähän. Jotain isoja muutoksia olisi tehtävä, että seurasta tulisi elinvoimaisempi myös suuren yleisön silmissä. Tällä kaudella taistellaan edelleen putoamista vastaan tasaisessa alakastissa.

Imatran Pallo-Veikot

Imatra jatkaa tuttuun tapaan hämmentävänä joukkueena, jolla suoritustasossa vallitsee hirmuinen ailahtelupotentiaali. Joukkueessa on erityispiirteitä, jotka ovat tälläkin kaudella näkyneet. Kotipeleissään IPV on potentiaalinen kiusaaja isompiaankin vastaan, jos se saa hurmosmoodin päälle. Esimerkiksi tällä kaudella Joensuu ja Pattijoki saivat jo maistaa sitä, että IPV pääsee henkisesti niskan päälle yleisön tukiessa vahvasti. Tuosta asemasta on vaikea päästä takaisin pelin päälle, vaikka laatua paperilla enemmän olisikin vastustajalla.

Positiiviset asiat: Imatran positiivisin nyanssi pelillisesti on arvaamattomuus ja hurmospotentiaali. Yksilötasollakin Imatralla on yksi supertärkeä laatupelaaja, joka määrittää poikkeuksellisen paljon IPV:n menestystä. Hän on lukkari Rasmus Surakka, joka kuuluu sarjan yläkastin lautasen herroihin. Surakka pystyy hyydyttämään vastustajien sisäpeliä tekemisellään olennaisesti, mikä helpottaa ulkokentän urakkaa.

Negatiiviset asiat: Imatra on hurmosjoukkue hyvässä ja pahassa, joten pahimmillaan pelaaminen voi näyttää myös surulliseltakin. Tärkeintä on se, että mentaali säilyy, vaikka epäonnistumisia tulisikin. Toistaiseksi tämän suhteen on edetty hyvin. Ulkopelissä on omat kipupisteensä ja sisällä kärsitään jalkanopeuden puutteesta, kun Joona Sikiö on loukkaantuneena sivussa. Laadukkaita etenijöitä on vain muutamia, joista osa on kärsinyt jo tässä vaiheessa loukkaantumisista.

Näkymä: Imatra on omalaatuinen joukkue, jonka näkymätkin ovat omalaatuisia. Käytännössä rosterinsa puolesta joukkueen kuuluisi taistella sarjapaikan uusimisesta, mutta hurmos voi aiheuttaa tilanteiden muuttumista tavoitteiden osalta. Lisäksi historia on opettanut itselleni, että Imatran kohdalla ei kannata sen suuremmin ennustella mitään.

Kiteen Pallo

Kitee on kerännyt alkukauden kuudesta pelistään vain viisi pistettä, mikä on laskettava pettymykseksi. On kuitenkin huomioitava myös se, että sarjaohjelma on ollut haastava. On normaalia, että Sotkamolle, Joensuulle, Kempeleelle ja Kouvolalle hävitään altavastaajan asemasta. Liiallisiin johtopäätöksiin ei siis ole aihetta.

Positiiviset asiat: Kiteellä on useita laadukkaita pelaajia rosterissaan ja siinä mielessä menestyspotentiaalia on, vaikka viime kauden runkopelaajia menetettiinkin useita. Tietyllä tapaa tämä joukkue on kuitenkin rakennusvaiheessa. Lyöntivoimaahan KiPalla on erityisen laajasti. Samu Vainikainen, Jiri Pippola ja Samu-Kalle Varonen ovat sen tason lyöjiä, että alakastilaisten ulkokentästä on otettavissa hyvällä prosentilla pinnoja. Ulkopelissä linja- ja koppariosasto ovat kelvollisella tasolla.

Negatiiviset asiat: Kitee on perinteisesti tunnettu vahvasta etukentästään, mutta nyt ollaan sen suhteen suurissa hankaluuksissa. Lukkari Joona Lehtinen on lautasen äärellä hyvä, mutta pienten polttamisessa tarvittaisiin apua. Joni Lehikoinen tietysti on laatuseppä etukentällä, mutta siepparin paikalle tarvitaan apuvoimia. Toistaiseksi Kiteetä vastaan on tehty liian helposti tilannetta.

Näkymä: Kiteen kannalta tasoa mitataan toden teolla ensi viikolla, kun otteluohjelma helpottuu. Vielä pari alhaisen pisteodottaman matsia on luvassa, joiden aikana mentaalitaso ei saa romahtaa. Kiteen pitäisi kyllä taistella pudotuspelipaikasta tällä kaudella.

Pattijoen Urheilijat

Pattijoen Urheilijat on esittänyt alkukaudella kirjavia otteita, joka osittain selittyy poikkeavalla pelikirjalla. Selvää on se, että PattU on parhaimmillaan erityisten kykyjensä osalta altavastaajana, mutta suosikin asemassa tai tasapäisissä peleissä pelaamisessa on huomattavasti kehitettävää. Samat nyanssit eivät välttämättä toimi, kun ottelun oletettu game state on erilainen.

Positiiviset asiat: PattUlla on riveissään yksittäisiä loistavia pelimiehiä, jotka antavat omalla osaamisellaan mahdollisuuden pärjäämiseen. Kirkkain tähti on kärki Mikael Mäkelä, joka kuuluu valtakuntamme eliittiin omassa roolissa. Numerona kaksi pelaava Antti Kiiskinen ansaitsee myös erityismaininnan. Sotkamossa vastuuta mailan varressa ei tullut, mutta Pattijoella mies on näyttänyt kuinka kokonaisvaltaisesti laadukkaasta pelimannista on kyse. Raahelaisilla on myös kotiutusvoimaa, kun jokeriosastolta löytyy kaksi takojaa. Martti Viitasalo ja Juuso Keski-Koukkari ovat hyviä pelimiehiä, joskin ailahteluakin otteista löytyy. Seurattavaa on myös lautasen äärellä. Topi Still on jatkuvasti kehittyvä lukkari, jolle voidaan povata hienoa tulevaisuutta.

Negatiiviset asiat: Riskialtis pelitapa on toistaiseksi ajattanut PattU:n menettämään enemmän pisteitä kuin saalistamaan. Usein palottomat tai vähäpaloiset, lupaavat tilanteet on menetetty kovapäisiin ratkaisuihin. Ulkopelissäkin otetaan tietoisia riskejä. Lisäksi on huomioitava se, että rosterissa on jonkin verran sisäisiä tasoeroja, mitkä ajattavat välillä ongelmiin.

Näkymä: Vaikka pistesaldo on matala, on PattU pelannut ajoittain sykähdyttävänkin upeaa pesistä. Mahdollisuudet on taistella jopa pudotuspelipaikastakin, jos kaikki menee hyvin. Perttu Westersund pitää joukkueen varmastikin hyvähenkisenä ja tekemisen tason mielekkäänä. Pienestä tämän joukkueen kaikki on kiinni niin hyvässä kuin pahassakin. Vaikuttaa siltä, että putoamistaisteluun ajautumista tämä joukkuei ei ansaitsisi.

Alajärven Ankkurit

Sarjanousija Alajärvi on alkukaudella pelannut varsin mukiinmenevästi, joskaan neljän pisteen saalis seitsemästä pelistä ei ole järin massiivinen. Peli-ilme Ankkureilla on kuitenkin nälkäinen ja vaikuttaa siltä, että AA tunnistaa realiteetit. Kuuta ei tavoitella taivailta, vaan pisteistä taistellaan suurella sydämellä illasta toiseen. Lisäksi saimme käsiimme Alajärven koppimusasoittolistan, jossa repeatilla soi: Munamies – Pomppufiilis. Tämä kuvastaa joukkueen pelifilosofiaa, mikä on järkevää:

Positiiviset asiat: Alajärvi pelaa resursseihinsa nähden fiksunlaista pesäpalloa, joten Juha-Matti Jaatisen ja Eetu Rekosen johtama valmennustiimi saa positiivisen maininnan osakseen. Lisäksi Alajärven kärkenä pelaava Elmeri Koivusalmi on ollut ehdottomasti positiivinen yllätys. Hän purkaa nollaa kovalla prosentilla eikä etenemisessäkään ole silmällä moitittavaa.

Negatiiviset asiat: Pelaajamateriaali on Alajärvellä erittäin rajallinen, eikä käänteentekeviä superyksilöjä joukkueessa ole. Sen kanssa on vain elettävä. Pahiten tämä näkyy ulkopelissä, jossa räpylävarmuus on toistaiseksi ollut sarjan heikoimmasta päästä. Mikäli liimaa löydetään räpyläpussiin, pisteitä voidaan saalistella loppukaudella ihan mukavasti.

Näkymä: On selvää, että Alajärvi tulee taistelemaan sarjapaikkansa puolesta läpi kauden. Mikäli AA Superpesiksessä säilyy, voidaan kausi laskea isoksi onnistumiseksi. Paineitta joukkue pääsee pelaamaan, mikä on hyvä asia. Henkisesti vastustajia voidaan yllätellä housut kintuissa.

Seinäjoen JymyJussit

Seinäjoki joutui aloittamaan kautensa vieraspelirännillä, mistä ei saatu henkeä nostattavia onnistumisia, vaikka muutamassa pelissä oltiinkin lähellä voittoa. Nuorekas joukkue onkin vaarassa ajautua synkkiin vesiin, jos pisteiden saalistaminen jatkuu alkukauden tasolla.

Positiiviset asiat: Kovasti muuttunut rosteri ei ole osoittautunut sarjajumbostatuksestaan huolimatta heittopussitasolle. Hioutumista kuitenkin vielä vaaditaan. Esimerkiksi Oulusta tulleet lukkari Miika Keski-Petäjä ja lyöjäjokeri Aapo Hiltunen ovat olleet ihan pirteitä pelimiehiä alkukaudella.

Negatiiviset asiat: Sisäpelissä on havaittavissa suuria ongelmia tilanteiden rakentelussa ja lyöntijärjestykseen saatetaan joutua kehittelemään muutoksia. Etenkin sopivan numero kolmosen etsiminen on kriittinen asia valmennukselle. Myöskään räpylävarmuus ei ole ollut riittävää ja henkilökohtaisiin ulkopelivirheisiin on menetetty pisteitä. Pieniä merkkejä epäonnistumisen kehästä on ollut näkyvissä.

Näkymä: Seinäjoki taistelee sarjapaikastaan ilman oleellisia vahvistuksia, ellei viisasten kiveä löydetä tilanteiden rakenteluun. Ironista on se, että Ykköspesiksessä kilpailevassa Seinäjoen Maila-Jusseissa olisi juurikin Jymyjussien ongelmakohdat ratkaisevat pelimiehet rosterissaan Ville Viidan ja Tero Tyynelän muodossa.

Kiitokset artikkelin lukemisesta! Kannattaa myös tarkistaa meillä myynnissä olevat palvelut sivustoltamme: Pesisvihjeet.fi/palvelu

Olli Koski / pesisvihjeet.fi