26.2 Ajatuksia: Manse PP

Hypätään vaihteeksi miesten pesäpallon puolelle. Tässä artikkelissa pohditaan miesten Superpesiksessä pelaavan Manse PP:n meininkiä ja näkymiä tulevalle kaudelle.

Mansella vaikea viime kausi

Tampereen pesäpalloylpeydellä oli viime kaudella hankalat lähtökohdat menestykseen, sillä perustat eivät olleet kunnossa. Seuran ja ykköspelinjohtajaksi ennen viime kautta hankitun Toni Kohosen välillä leimahti päälle prosessi, jota on jo käräjillä puitu ja varmastikin puidaan vielä jatkossa myös hovissa. Tästäkin aiheesta olisi kommentoitavaa, mutta jätetään se väliin. Kun pelinjohtoa muutettiin myöhään 2023 keväällä, oli selvää, että tasoitusta valmistautumisen suhteen tullaan antamaan. Hyvää on se, että Manse PP löysi todella kovan luokan ykköspelinjohtajan vuosi sitten, kun Jani Komulainen hankittiin keisarien peräsimeen. Pirkanmaalaisten prosessi kehittyikin kauden aikana oleellisesti. Tämän voi ihan omilla silmillä todistaa, mikäli katsoo Mansen pelillistä tasoa ”nauhalta” alkukauden ja loppukauden osalta verrattuna päävastustajiin.

Lopulta Manse PP oli viime kaudella Superpesiksen neljäs. Välierissä kivikova Vimpeli oli liian kova pala. Pronssiahan puolestaan vei nälkäinen Kempeleen Kiri tamperelaisten nenän edestä. Manse ei ole missään nimessä täydellinen pesäpallojoukkue, mutta se on kiistaton huippujoukkue, jolla on mukavan oloinen kehityskäyrä taustalla.

Prosessiin löytyy luottoa

Kun mietitään miesten Superpesiksen huippujoukkueita erittäin isoa kuvaa peilaten, voidaan Manse PP:n kohdalta löytää poikkeava positiivinen nyanssi. Manse PP on nimittäin ainoa ylemmän kastin joukkue, jolla on selkeästi eteenpäin menevä pitkittynyt prosessi taustalla tulevaa kautta ajatellen. Komulainen on pystynyt ajamaan filosofiaansa sisään nyt vihdoinkin rauhassa, mikä on Jania tuntien menestyksen resepti. Lisäksi hän sai kakkospelinjohtajaksi haluamansa tekijän, kun Altti-Jussi Ronkainen napattiin remmiin Puijon Pesiksestä. Ronkainen herättää pesispiireissä tunteita sekä puolesta että vastaan – enempi jälkimmäistä. Tämä tarkoittaa sitä, että yleisesti juurikin Ronkaisen tyylisiä persoonia peliimme tarvitaan. Omissa papereissani Ronkainen on selkeä plussa Manselle useammastakin syystä. Ensinnäkin Komulaisella ja Ronkaisella on taustalla yhteistä historiaa ja valmiiksi rakennettu luottamus. Toisekseen, Ronkaisen pelinymmärrys ja ennen kaikkea kyky havainnoida valtaosalle vaikeita asioita ovat voimavaroja, joihin muiden on vaikea vastata. Olettaisin, että etenkin syksyn peleissä pelinjohtokaksikko Komulainen-Ronkainen on todella tuhtia lyijyä vastustajan kannalta katsoen.

Muistetaan, että pelaajapuolella Manse nappasi Elmeri Liedon joukkoihinsa Joensuusta. Lieto on monipuolisesti laadukas pelaaja, joka on iso voimavara, mikäli saa itsensä pidettyä kauden aikana 100 %:ssa pelikunnossa. Niin sanottua X-faktoriakin löytyy. Perttu Ruuska on yksi Superpesiksen parhaita lyöjätykkejä. Lukkari Juha Puhtimäki puolestaan on pelurin luonteeltaan aivan eliittiä ja tarjoaa joukkueelleen mestaruusmahdollisuuden. Mansella on vielä olemassa sekä sisällä että ulkona jonkin verran ongelmakohtia analyytikon silmin paperilla, mutta kaikki mahdollisuudet mielestäni menestymiseen ovat olemassa. Tulevina vuosina Manse tulee todennäköisesti vahvistumistensa myötä olemaan suurin mestarisuosikki. Vielä keisarit eivät sitä ole, mutta ennustelen itse jo tälle 2024 vuodelle mahdollista kullanhuuhdontaa. Tämä perustuu prosessiajatteluun. Mansella on selkeä kehityksen polku meneillään, kun taas esimerkiksi Vimpeli, Sotkamo, Kouvola ja Joensuu ovat kokeneet joko perustavanlaatuisia isojen palikoiden muutoksia tai heikentyneet rostereiltaan.

Talvisuperissa Mansen otteet ovat ailahdelleet, mutta näille peleille ei painoarvoa pidä laskea juuri lainkaan, kun kesäkautta mietitään. Ei muuta kuin kultaa huuhtomaan vain Näsijärven rannoille.

Olli Koski, Twitter / X @koskiolli

Tsekkaa myös ajatuksia naisten Superpesiksen puolelta Manse PP:stä, Jyväskylän Kirittäristä tai vaikkapa Rauman Ferasta.